5 1* {3 Vuosikokous {3 ----------- Tässä on joutunut hyppyyttämään Suomen Amiga-käyttäjien yhdistyksen ensimmäisen vuosikokouksen kokouspäivää jo jonkun aikaa. Ei vain tule tarpeeksi valmista ei sitten vaikka pistäisi päänsä pantiksi. Suomen Amiga-käyttäjien seuraava online-keskustelu pidetään Internetin IRC-kes- kustelufoorumissa 11.3.1995 kello 18 alkaen. Oletettavasti kokouksen kanava, #saku, on käytössä ainakin kello 21:een saakka. Alunperin oli tarkoitus järjestää virallinen ylimääräinen vuosikokous tiedekes- kus Heurekan ryhmätyötiloissa tuona päivänä, mutta valitettavasti partiolaiset olivat ehtineet ensin tilojen käyttäjiksi. Seuraavanakin viikonloppuna kyseiset tilat ovat varattuina sähköisen viestinnän tapahtumalle. Harkitsin myös kokous- paikaksi Kumpulassa sijaitsevaa aivan tuliterää Helsingin Yliopiston kemianlai- tosta, mutta sijainti on hieman hankala enkä usko että tilojen varaaminen vii- konloppuna onnistuu tarpeeksi helposti. Yhdistyksen jäsenille postitetaan kokouskutsu, kunhan tapahtuman ajankohta var- mistuu. Mikäli unohdit antaa yhteystietosi liittyessäsi tai haluaisit vielä har- kita jäsenyyttä mutta silti osallistua kokoukseen, ota yhteyttä koordinaattorei- hin. Jos ei-jäsenet haluavat kokouskutsun postitse, heidän tulee liittää mukaan palautuskuori ja postimerkki. Koordinaattoreiden yhteystiedot löydät toisaalta lehdestä. Tomi Jaskari ja Janne Siren